Pelastava oivallus

"Huvila", 28. lokakuuta 2004.

Kiireinen viikko alkaa olla pulkassa. Perhe (III) (2004), Mahtava (2005), ja Pato (2005) olisi huomenna vielä vietävä Museon Holviin Jyväskylän Taiteilijaseuran 60. vuosinäyttelyyn tyrkylle. Rune kuvaa nämä lähiaikoina niin saadaan pistettyä verkkoonkin uutta materiaalia. Kotisivuilta puuttuu vielä 2005 -kuvaosasto täysin.

"Padon" ja "Ulkona":n loppuvaiheet nielaisivat melkoisesti aikaa. Jälkimmäinen jäi vielä hieman kesken. Aion tehdä sen rauhassa loppuun ilman että deadline painaa päälle. Harmittaa vähän tuo. "Ulkona" on näistä nyt rassatuista oma suosikkini. Siinä on jopa värejä. "Padon" vernissasin tiistaina. Pelottavaa hommaa. Ei se maalaaminen mitään mutta se vernissaus. Kädet tärisi eivätkä jalatkaan meinanneet totella, kun olin koko päivän pyörinyt ympyrää pienessä huoneessa. Sitähän se minun työntekoni yleensä on. Minuutti homman jälkeen -vernissaa jäi vielä puoli korkillista - kaveri soitti että josko olisi iltakaljan paikka. Nyt heti. Olihan se. Pelastava oivallus: Ihminen voi lähteä kaljalle. Jos voi. Jos haluaa.
Voi tätä pienen ihmisen elämää.

Tuo museolle vietävä trilogia on jokseenkin täysin harmaa, eikä oikein edes mikään trilogia. No, katellaan ottaavatko taulun taulua. Tarjokkaita ollee.

Pakko pitää muutama päivä paussia ja tehdä ihan muita juttuja. Niinkuin esimerkiksi piirtää. Aloitan kuitenkin lomailun pikkuhiljaa jokseenkin hunningolle jääneen kotihuushollin siivoilulla.



"Hyvästi", 19. helmikuuta 2005.

P1200

"Niin, mutta", 24. syyskuuta 2004.


Hain Päivin isän kyydillä Kaapelitehtaalla olleet taulut Beckeriltä, kaikki kolme. Moitteettomassa kunnossa olivat. Jäi vakuutusrahatkin saamatta...

"Ulkona" ja "Pato" edistyvät. Vähemmän on enää maalaamista, hiekkapaperihommia lähinnä. Tällä hetkellä itselleni tyypillinen tapa valokohtien tekemiseen on vaaleamman pohjavärin päälle laveerattujen tummien, läpikuultavien kerrosten poistaminen hienolla vesihiomapaperilla, joko kuivalla tai märällä. Yksityiskohtiin käytän lähinnä P800 - P1200 -karkeuksisia papereita, kuivana.

Tänään oli semmoinen ote vaihteeksi töissä että olisi voinut jatkaa vaikka kuinka myöhään. Välillä pitää kuitenkin käydä kotona latautumassa. Järkevöitymässä että voi taas artistifoitua.

Uusimman RockSound -lehden mukana tulleella cd:llä on muun muassa pirun hieno tunnelmapala Red Sparowes -nimiseltä ameriikkalaiselta orkesterilta, "Alone and unaware, the landscape was transformed in front of our eyes". Hyvää ja rumankaunista työmusiikkia. Niille, joille Isis, Neurosis ja vaikka Godspeed you! Black Emperor kolisevat, kappaleen (ja muuta melua) saa ihan laillisesti imuroida täältä.

Myöhästymismaksua pukkaa

Kävin kirjastossa. Tarkastin lainatilanteeni asiakaspäätteellä. Pari Arvo Pärtin cd:tä oli päivän myöhässä. Uusin ne. Katsoin Omat tiedot -sivuilta josko olisi sakkoja. Ei ollut kuin 333,24 €.

Lainaustiskillä äimistelevä virkailija totesi sakkojen tulleen nimenomaan noista Pärtin levyistä. Myöhästymismaksua noin 166 euroa / levy / päivä. Jep jep.

Parin päivän päästä sakot olisivat olleet tonnin luokkaa. Paljonko maksaa jos levyt menevät rikki tai katoavat? No, mikälie järjestelmävirhe. En maksa.

Pato

"Talo ja puu", 22. helmikuuta 2005.

Eilen meinasi Harmonian avajaiset (Hanna-Kaisa Hämäläinen: Tähdistö) mennä unssin verran taiteilijaelämän puolelle. Mitenkähä se silleen. Ihan vahingossa. Mukava oli nähdä vanhat tutut Marko ja Hanna-Kaisa.

Tänään oli sitten hieman puolijalkaista töissä. Maalasin taulujen laitoja ja asensin keskeneräisiin taululangat. Aika säälittävää. Jonkun verran tein työnimi Lohikäärmettä (70 cm x 75cm) ja Kolmea Viemäriä. Hieman rupesi arveluttamaan josko olen tehnyt KV:n paikoin yli ja ohi. Työstä on tulossa paljon tummempi ja "likaisempi" kuin alunperin oli ajatus. Toisaalta voi olla parempikin niin. Eikä se ole mikään Kolme Viemäriä. Sehän on Pato.

Yritän vielä tosissani saada jotain valmiiksi sunnuntai-iltaan mennessä. Silloin olisi Runen kanssa teoskuvaussessio.

Unmutual!

Work in progress. Kivääritehtaan työhuone, 5. maaliskuuta 2005.

Meinaa olla pinna kireällä töissä. Itsehillinnän puutetta, pysyvästi kiinnijumittuneita vernissapulloja & maalipönttöjä, telineeltä putoilevia tauluja ja äänekästä kiroilua noin vain keskellä kirkasta päivää. Paiskasin jopa Sisu-askin lattiaan.

Pitää yrittää ryhdistäytyä. Vähemmästäkin hermoilusta sai "Prisoner"-TV-sarjassa palkinnoksi laseria aivolohkoon. "Unmutual!".

Älysin illemmalla pitää vähän taukoa ja lukaista pätkän Kauko Röyhkän Miss Farkku Suomi -romaania. En tiedä helpottiko, kun minut vetäistiin 70-luvulle jonnekin hemmetin konvaan. Koulun juhlasalissa huono paikallinen bändi, puffetissa vihreää limpparia ja karkkia. Pitkää tukkaa ja villaliivejä. Piti tanssia ja kädet hikoli. Henkikin haisi. Varmaan oli villahousupakkokin...

Hyvältä vaikuttaa kirja. Ei tule paljon lueskeltua nykyään. Ei muka kerkiä. Harmi.

Huomenna pitää kipasta töihin levykaupan kautta, Yup:n "Minä en tiedä mitään" -ep ilmestyy. Meinasi välillä innostus hiipua mutta Martikaisen soololevy "Mierolainen" elvytti juppiuskoni.

"Jotten mä pelkkä loiseliö ois, aion tänään viedä roskat pois..."

MDF

"Sylilapsi", 7. lokakuuta 2004.

Taas tuli kesken urakan mielihalu aloittaa aivan toisten taulujen tekeminen. Suhteellisen kookkaita, kovalle pohjalle. Jos vielä joskus saan apurahoja, haen Starkilta joltisenniinmoisen määrän MDF-levyä. Niille voisi liimata hienojakoisen kankaan. Luultavasti ainakin kokeilen sitä.

Tein taannoin yhtä kokeiluluontoista kuvaa kankaalle varsin tunteella, runtelin & raavin sen siis "kauppatavaraksi kelpaamattomaksi". Jatkoin kuitenkin sen maalaamista aina muilta töiltäni monen kuukauden ajan. Tein taulun loppusilausta vaille valmiiksi ja liimasin puuliimalla MDF-levylle. Liimattuna kovalle pohjalle kangas ei ole jatkuvassa vedossa joten maalauksessa olevien "railojen" laajenemisesta ei ole pelkoa.

Liimaus onnistui loistavasti. "Nomadit" -nimen saanut valmistui parahiksi Kuopion Sitruunan yksitysnäyttelyyn. Paitsi että viime hetkellä tehty aerosolivernissaus meni persiilleen. Maalaukseen tuli omituinen, kuohkea sienimäinen pinta. Vernissapullo lienee ollut maanantaikappale. Taulu jäi pois näyttelystä, ja vielä minuutti ennen avajaisia tuntui, että näyttely on turha ja huono ilman Nomadeja. No, kai siitä jotain tuli.

Myöhemmin kyselin alan liikkeestä neuvoa viallisen vernissakerroksen poistoon, ja sanottiin ettei kyseistä ainetta saa pois akryylimaalauksesta kuvan kärsimättä. Kaikki oli siis menetetty... Maihareita kiillotellessani sain idean kiillottaa taulun lakanakankaalla. Sehän tepsi. Hieno pinta tuli. Suihkutin vielä toisen kerroksen vernissaa (W&N acrylic varnish, satin) päälle. Eri pullosta, tällä kertaa.

Päivin vanhemmat osti Nomadit. Nyt se on Päivin entisen huoneen, "tauluhuoneen", seinällä, ja sitä mennään viimeistään pääsiäisenä taas katsomaan.

No niin, se MDF-levyistä tällä kertaa. Kahvia pitäs taas saaha.


"Ovi", 15. joulukuuta 2004.

Suhinaa ja loukkoja

Työnimi Ulkona; 2. luonnos, 21. marraskuuta 2004.

Lähiviikkoina olisi tarkoitus saada taas uutta valmiiksi. Taiteilijaseuran vuosinäyttelyä ja gallerioiden näyttelyaikojen hakueräpäiviä pukkaa kuun lopussa. Ei viitsisi hakea samoilla vanhoilla dioilla kuin viime syksynä. Uutta pitää olla ainakin seassa.

Viime vuonna kuuntelin paljon Raison d´etre:n Requiem for Abandoned Souls -cd:tä (synkkää ambienttia suhinaa ja munkkikuoroja...). Kansivihkossa on mystisiä kuvia kellareista ja muista loukoista. Eilen löysin sattumalta netistä (googlaamalla hakusanoilla "valokuvia tehtaista") kuvien ottajan kotisivut. Kuvaaja on Belgialainen lentokapteeni, Henk van Rensbergen, joka harrastuksekseen valokuvaa hylättyjä rakennuksia kuten tehtaita, sairaaloita ja kaivoksia ympäri maailmaa. Myös sisältä. Luvalla ja ilman. Paljon on materiaalia ja melankoliaa noilla sivuilla.


"Talo ja puu", 6. maaliskuuta 2005.

Kymppi

Vein tänään Päivin isän kyydillä (kiitos!) Galleria Beckerille kolmen työn setin: 1. Pyörremyrskypuu, 2. Jäljet, 3. Älä unohda minua (uudelleennimettynä alkuperäiseen muotoonsa), toimitettavaksi Helsinkiin, Taidemaalariliiton teosvälitystilaisuuteen Kaapelitehtaalle, Tallberginkatu 1 C:hen (avoinna yleisölle arkisin ja viikonloppuisin pe 11.3. - su 20.3. klo 11-18) Jyväskylän Taitelijaseuran järjestämällä pakettiautokuljetuksella.

Unohdin vain maksaa sen kympin. Olen pahoillani.
Huomenna.

Maalista

Tällä hetkellä harmittaa ostamani liian laiha valkoinen maali. Taiteilijatasoista akryylimaalia, pari litran pönttöä. Tuttua merkkiä, joka ei ennen ole pettänyt. Onko rakenne muutettu kesken kaiken vai kuvittelenko? Enkö vain huomannut pienellä painettua "lirumaali" -tekstiä pänikän pohjassa? Jos ohentamaton maali putoilee pensselistä lattialle, niin eihän semmoisella mitään kovin vaikuttavaa kohokuviota kankaalle saa. "Kaksi litraa liian laihaa valkoista maalia". Muistelmillekin löytyi nimi noin vain. Pihkura.

Hyvää yötä.

Tylsää tappavaa

"Katso", 2004.

Kuten tästä päiväkirjasta huomaa, on meikäläisen elämä niin pelkistettyä, ettei sitä juuri ole. Olen vain ikäänkuin lossikuski sakille joka tulee lintukeisarin valtakunnasta tänne toiselle puolelle. Kotona tekee ruokaa, siivoaa harvoin ja tosi huonosti, ja nukkuu. Onhan sitä tietysti siinäkin. Mutta lopputalvesta - ja etenkin Vuonna Jona Ei Tapahdu Mitään - meno on varsin hypnoottista.

Kuvaideoista ei onneksi ole pulaa. Lintuja, kerrostaloja mitälie sähköpääkeskuksia, voimajohtoja, majakoita, puita, kallioita, tyyntä vettä, harmaata taivasta, viemäreitä, patoja/muureja/seiniä ja ties mitä kaikkea muuta hylkytavaraa pukkaa piirrustusten kautta ilmoille jatkuvana virtana. Niitä kuvia, joita maailmassa on jo kuulemma tarpeeksi vielä paljon lisää ja vähän hitaasti.

Kaiken lisäksi jotain tapahtuu siinä virrassa. Verkalleen, mutta kuitenkin. Muutosta. Kehitystä. Ehkä askelia kohti taantumusta. Kaiken tämän tylsyyden keskellä joka tapauksessa jännittää, mikä se on se seuraavan seuraavan kuvan jälkeen kymmenentenä tuleva maalaus tai tyylillinen vaihe. Ja sitä seuraava.


"Silta", 26. joulukuuta 2004.

Harottavia asioita miksi:stä:
Tunne, tunnelma. Nostalgia. Nostalgian kaltainen tunne, mikä? Kun ajaa keväällä jonkun mukavan näköisen talon ohi pyörällä ja katsoo pihaan, "muistelee" sitä lapsuutta jonka vietti siinä talossa niiden ystävien ja sukulaisten kanssa joita ei koskaan ollut siinä hahmossa joka ei koskaan ollut. Tai pohjois-karjalalainen lossi jonka kopissa istui monta vuotta, ja näki kaikenlaista. Paitsi ettei istunut. Eikä nähnyt. Majakanvartija joka ei ollut. Kuin uni. Osa toivoo että olisi ollut toisenlainen elämä, osa taas nimenomaan ei toivo. Niiden osien välissä on hämärä käytävä, josta lintuperhe löytää vihdoinkin ulos.

Niinpä niin. Pitäisiköhän keittää kahvit?