perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Avajaisia

Käytiin Helsingissä pystyttelemässä Annen, Päivin & Päivin Välittämöä ja viettämässä avajaisia. Hauskaa. Viehättävä galleria.

Siinä ohessa sain varmistuksen Helsingin yksityisnäyttelyn ajankohdasta. Galleria Dix, Uudenmaankatu 19. Avajaiset 6.11.2007. Sinne kaikki.

Tänään työhuoneelle palattuani pistin syrjään lepämään joksikin aikaa "Erakon", "Mennään pois, tämä on jo nähtyn", "Muuntajamajakan" sekä "Lintuemon". Ovat viime silausta vaille valmiita. Pitää vain hiven ottaa etäisyyttä. Työn alle otin "Piilon", "Pysähtynyt:n", "M2:n" ja "M3:n", kaikki valmistumaan päin nekin, noin suurin piirtein. Aloitin myös optimistisesti työnimi "Pommikonelaivueen", vaikka voi olla, että jää syksylle. Tekemistä 2 kuukaudeksi on jo muutenkin ja hyvä niin. Ei pääse passivoitumaan. Syrjäytymään ja sekoamaan vain.

lauantaina, huhtikuuta 08, 2006

Briljantti stabilismi

Viikko takaisesta taiteilijaelämästä tuli varsin kova morkkis. Aloin jotenkin hylkimään nykyistä/silloista itseäni, mikä ilmenee lähinnä (aluksi?) pienissä asioissa. Ipodin sisältö meni uusiksi. Kuuntelen Arvo Pärtiä enkä rockmusiikkia lainkaan (Paitsi tällä hetkellä Marilyn Mansonin The Golden Age of Grotesqueta, joten se siitä). Katsoin Risto Jarvan elokuvia ja kaikki Sean Conneryn Bondit.. Aloin lukea Timo K. Mukkaa ja hänestä kirjoitettuja kirjoja (Erno Paasilinnan opuksen vein työhuoneellekin mitä ei yleensä saisi tehdä koska silloin on se riski, että siellä maalaamisen sijaan luetaan.) Päätin että kokeilen 2. kerran sitä piilolinssihommaa. Päähän kihosi mieliteko suksia esimerkiksi johonkin majakkasaareen asumaan. Vaikkapa Kallbådaan. Siellä voisi jutella hylkeiden ja hyönteisten kanssa.

"Mustat taulut" näyttävät hyötyvän angstistani. Saan niihin paremman yhteyden... Työnimi "Erakko" valmistunee huomenna.

Lauantai-tiistai meni flunssaa sairastaessa kotona ja em. metamorfoosin pyörteissä. Aloitin jonkin aikaa kaavailemani lyijykynäpiirustusten sarjan "Lahjalla". Tulossa on siis epämääräinen lukumäärä paksulle, hapottomalle piirustuspaperille tehtyjä "suurennoksia", variaatiota sekä versioita blogissakin olleista luonnoksista. Jostain niitä saa ostaa, jossain vaiheessa. Paspistan ja kehystytän ne kuitenkin ensin. "Lahja":n uusi versio onnistui aika hyvin, on alkuperäistä skarpimpi, valmiimpi. Ei mahtune meidän skanneriin, paitsi jos riipaisee kannen kokonaan irti.
Seuraavaksi valmistuu (mahd.) laajennettu panoraamaversio allaolevasta UMO:sta.


"Uusi maa odottaa", 13. syyskuuta 2005

Tänään ostin uuden kahvinkeittimen (Runen kyydillä, tattis!) kun edellisen vesimittariin oli kertynyt vihreää mitälie levää ja oli muutenkin törkyinen.

Viikon levy: Rättö & Lehtisalo: Ed Benttonin briljantti stabilismi tai Taivaallinen kylpysaippua
Kirja: Erno Paasilinna: Timo K. Mukka