maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

30.06.06.

Juhannus meni taas kerran tiiviisti maalatessa.

Nyt olen sentään päässyt viimeistelyvaiheeseen, enää pientä hienosäätöä muutamassa teoksessa. Kuukauden loma häämöttää jo. Kirjoittelen sitten lisää. Nyt pitää nukkua.

Tervetuloa kaikki hilpeän kesänäyttelyn avajaisiin Galleria Beckeriin 30.6. klo 18.

Hyvää yötä.

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Ei hermoilla.


Informatiivinen kuva väriympyräteoksesta.

Lipsahti jälleen kuukausi kirjoittamatta. Ei meinaa kehata enää. Iskee ahistus.

Päivi hankki uuden tietokoneen ja vanha kärrättiin työhuoneelleni. Runelta sain käyttööni Nokian näytön. Kiitos siitä hänelle. Jahka joskus saan sen verkkoon, niin jo on viihdekeskus pystyssä. Ei tarvitse maalailla kaikelta surffailulta ja ITunesin kanssa pelaamiselta. Olikohan virheliike? Itsekuri on kutsuttava apuun.

Muutenkin jännittävän hilkulle menevää näyttelyteoskokonaisuuden valmistusprosessia varjostaa vappupäivänä maalauskäteen ilmaantunut jännetupin tulehdus. Hoito: Kaalinlehdet, Mobilat, Burana ja työnteko. Yritin lepuuttaa kättä alussa noin viikon, mutta veri veti pensselin varteen. Eipä ole suuria tuskia. Vielä. Ikuista vammaa odotellessa.

Turha tässä on hermoilla. Työt ovat 5ttä vaille valmiita melkein kaikki. Julisteeseen ja kutsukorttiin valikoituvat kuvat alkavat olla selvillä. Ne (tai se) pitäisi saada noin 10 päivässä valmiiksi. Jätin sen aloittamani "Pommikonelaivueen" (90 x 150 cm) suosiolla syksylle.

Sain eilen kiikutettua tekemäni "väriympyrän" taidemuseoon, "Välillä on väriä" -näyttelyyn. Harmaa laatikko, muutama väriläiskä. Tarkalleen ottaen 13. Oli vaikea homma. Tehtävään annettiin kokoa (60x60 cm) lukuunottamatta vapaat kädet. Vapaus on suuri vankila. Lauloi Pelle.

Toukokuun ääniraita:

Katatonia: Great Cold Distance