maanantaina, huhtikuuta 25, 2005

Saari


Työnimi Saari; 4. luonnos, 20. lokakuuta 2004.

Työt ovat taas käynnissä, paussin jälkeen. Tällä kertaa käsittelyssä on työnimi Saari, samanaikaisesti työnimi Lohikäärmeen kanssa.

Ensimmäinen on ollut melko hyvässä vaiheessa jo pitkään, mutta tänään maalasin noin 50 % uusiksi ja nyt koko roska näyttää kokolailla remontissaolevalta. Taivas oli tylsä ja yksi lintuhahmo meni pitkälti uusiksi. Joka tapauksessa taulu, jota on mukava rassata kasaan.

Jälkimmäisestä ei valitettavasti ole minkäänlaista luonnosta missään. Työstä on tulossa hieman "Antipopehtava" , mikä johtuu sekä värimaailmasta - Sinertävän rusehtavaa ja punavaatteinen hahmo - että decalcomaniaa etäisesti muistuttavasta maalausjäljestä, joka tosin on toisella tapaa aiheutettu, eli vahingossa, räiskimällä ja raapimalla. Käytännössä taulussa on kolme täysin erilaista maalausta päällekkäin, joita olen poistanut /
jättänyt näkyviin / jynssännyt esille. Hiekkapaperia ja karhunkieltä olen tässä käyttänyt runsaasti apuvälineinä. Decalcomaniaa muistuttaa myös se että koko kuvan olemassaolo pohjaa sille suunnalle jonka tuo tekninen efekti on antanut. Siihen nähden on aika selkeä ja epähäröilevä teos tämä. Vielä tässä vaiheessa.

Huominen tullee olemaan pyhitetty askarteluhenkiselle toiminnalle, kun väsään köyhän miehen portfolion ja hakemusten kuvaliitteet digikuvista teetetyistä 43:sta kymppikuvasta ja taustakartongeista sekä kansiotaskuista. Kuvaluettelot ja yksi hakemus pitää myös kirjoittaa ja pummata jonnekin tulostamaan ne ja taustapapruihin teostiedot, kun ei kotiprintterillä saa luotettavaa jälkeä aikaan. Ei kyllä taida olla mustettakaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tyttöystävän pakottamana menin vähän aikaa sitten katsomaan Jyväskylän museoon näyttelyn ja siellä oli esillä teoksesi. Nissä oli sitä jotain veret seisauttavaa. En muista muita taiteilijoita yhtään. En ole ennen tykännyt taiteesta, kun ei se ole tuntunut miltään. Sitten tulin netistä ettiin lisää sun kuvia. Hienoa että sulla on nettisivut, joissa on niitä lisää. Voisi olla ladattavaksi jotain taustakuviakin. Mutta varmasti hankin joskus kotiin sun taulun, kun saan säästettyä. Ja bändin jätkille esittelin sun töitä ja ne oli ihan innoissaan. Noi blogin luonnoksetkin on upeita.
terveisin make