perjantaina, lokakuuta 06, 2006

150

Näyttely Joensuun Ahjossa loppui tiistaina. Muuntajamajakka vaihtoi omistajaa (Lainasin sen vielä itselleni Keuruuta varten), ja palautetta oli tullut vieraskirjaan yllättävän paljon. Onko Pohjois-Karjalassa näyttelykävijäin kynä herkemmällä kuin yleensä immeisillä? Joka tapauksessa mieltä lämmittävää kommentointia. Hyvä. Ja kiitos.

Keskiviikkoaamuna seitsemältä menin Päivin vanhempien kanssa purkamaan näyttelyä. Räpsin aikani kuluksi mennen tullen maisemakuvia vauhdissa synttärilahjadigipokkarilla. Ihmettelen että sateella satasen vauhdissa sivuikkunan läpi otetusta maisemaotoksesta saa yleensä mitään tolkkua. Alunperin kaavailin laittavani tähän kaikki 205 otosta, mutta olkoon nyt.

Pakkaaminen kävi ennätysajassa, vaikka en ole vieläkään saanut tehdyksi kunnon laatikoita töille. Aina on muka kiire tai ei rahat riitä tai ei ole oikeita materiaaleja. Tähän ja seuraavaan näyttelyyn olen kuitenkin panostanut ostamalla 150 metriä kuplamuovia. Luulisi riittävän ainakin vuoden loppuun. Tietääkö joku muuten mistä saa pahvia? Siis kovaa pahvia, vaikkapa sellaista, mistä televisioiden ja tietokoneiden pakkauslaatikot on tehty, muussa kuin laatikkoformaatissa? Laatikoita on kaikkialla, mutta kukaan ei tunnu tietävän mistä sitä pahvia saa ostaa.

Ensi viikon tiistaina Keuruun Kamanassa ripustus. Sinne tullee kolmattakymmenettä kappaletta töitä. Kamanan isossa näyttelytilassa on varsin hienot kiviseinät. Mielenkiintoista nähdä, miten nuo taulut sinne soveltuvat.

siis 13.10. - 13.11., ti-su 11-18, Keuruun museo, Kamana, Kangasmannilantie 4.
Avajaiset 12.10.06 klo 18. Tervetuloa sinne.

Korvissa soi.
Red Sparowes: Every red heart shines toward the red sun


(Lisään tähän postaukseen kuvia ehkä huomenna , nyt en jaksa. Pitää mennä nukkumaan.)

Ei kommentteja: