perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Koksi


Valois.

Keskiviikon Karjalaisessa oli juttu. Siinä mainittiin lopussa että "tauluistaan ja tekemisistään hän pitää netissä blogia". Kai sitä olisi sitten pidettävä kanssa.

Maanantaina käytiin riipaisemassa näyttely Joensuun Taidekeskus Ahjon Koksi-salin seinälle. Kokoonpano on yhtä muutosta lukuunottamatta sama kuin Beckerin näyttelyssäkin, Suku:n tilalla Nomadit, järjestys eri. Valtuutin jälleen Päivin pakansekoittajaksi eikä veto-oikeutta tarvinnut käyttää vaikka meinasin pari kertaa. Hyvä tuli. Pari tuntia pystytettiin, siihen päälle lamppujen säätämiset. En muista mitä höpisin pressissä, ne tavalliset, arvatenkin. Siihen nähden juttu on varsin onnistunut. Jutun loppuosa on tempaistu pressitiedotteestani. eikä ihme kun en paikanpäällä tainnut sanoa paljon mitään olennaista. Fotosessiossa seurasin jännittyneenä tikkaille kiivenneen kuvaajaan pään hivottelua halogeenivaloille virtaa antavien kiskojen välittömässä läheisyydessä. Ei päässyt huutoa eikä noussut savua.


Paljastan tässä juuri Saaren salaisuuden lapsuudenkaverille.

Jälkeenpäin mietin että kuinka olisi käynyt valaistuksen jos tilan peräoikealla olevat korkeat ikkunat olisi vapauttanut peitteistään? Nyt näyttelyhuoneen ikkunassa on valkoinen paperi tai joku muu peite (liekö vakiokaluste vai ed. näyttelyn jäämiä?) eikä luonnonvaloa juurikaan tule. En kiireeltäni huomannut edes miettiä tätä asiaa ennenkuin eilen päivällä Pertin Kahvihuoneella. No, ehkä ensi kerralla.

Avajaisissa oli kiitettävästi väkeä, paljon sukua Joensuu-Liperi -akselilta. Pitää käydä sielläpäin toistekin, kun jäävät nuo jutustelut aika lyhykäisiksi tuommoisissa tilaisuuksissa. Naapurisalin Sisäänhengitys -ryhmänäyttelyn väki loihti tarjoilun johon osallistuin kokonaisella kuudella eurolla. Sen verran pyydettiin. Eikä esimerkiksi kuuttakymppiä.

Seuraava näyttely häämöttää. Olen päättänyt palata sorvin ääreen siksi että saan Mahtava III:n ja Lintuemon valmiiksi. Mielenrauhan vuoksi. Hajotkoon käsi lopullisesti. Joutilaisuus on vihoviimeistä toimintaa kun se ei ole vapaaehtoista. Enkä ole siitä mitenkään innoissani muutenkaan. Em. työt ovat sen verran minulletyypillisyydestäänhuolimatta mystisenuudenvieraita jurotuksia, että työhuoneella on ollut vaikea käydä edes ipodia lataamassa niihin kajoamatta. Nyt annan suosiolla periksi.

Vielä kun pääsisi piirtämään uusia kuvia. Piirtäminen ja kirjoittaminen juilii jonkun verran jännetupessa. Pelottaa ideoiden tyrehtyminen. Lintukeisarirauhanen surkastuu tarpeettomana.


Kotimatka.

Audiomateriaali juuri nyt:

Om: Conference of the birds
Sunn0))): White2, Black one
Earth: Hex, or printing in the infernal method
Mono: You are there
Danzig/Misfits
Celtic Frost: Monotheist
Thom Yorke: Eraser
Mars Volta: Amputechture
A Silver Mt. Zion - Live at the Great American music hall 21.8.06.
(Archive.orgissa laillisesti ja ilmaiseksi ladattavana kaiken mahdollisen muun lisäksi pääasiassa yleisön äänittämiä keikkoja hommaan luvan antaneilta orkestereilta. Monia taltionteja ei kuuntele pirukaan, jotkut toimivat sangen hyvin. Esimerkiksi tämä Zionin usvainen äänitys. Vaatii volumea ja bassoa. Suosittelen post-rock -varauksella...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miellyttävän näköisiä kuvia. Oletko pitänyt tai lähiaikoina pitämässä näyttelyä pääkaupunkiseudulla?

Timo Sälekivi kirjoitti...

Galleria Dixissä Uudenmaankadulla, marraskuussa 2007.