Loma!

Näyttely tuli kuin tulikin valmiiksi. Tai mitä vielä. Neljä mielestäni muka selvästi hienointa, parasta ja suurinta sekä positiivisesti huomiotaherättävintä teosta (Mahtava II, Mahtava III, Lintuemo, Pysähtynyt) jäi kesken työhuoneelle odottamaan parempia aikoja. Siispä olin täydellisesti epäonnistunut tavoitteessani ja kaikki meni päin helvettiä, eikä koko näyttelyä kehtaisi edes esille ripustaa. Epäonnistumisen julkinen esitys. Ja sitä pitäisi vielä juhlia. Ke-to -yön pyörin unettomana miettien sitä nöyryytystä mihin tämän sillisalaatti-fiaskon kanssa joutuu ja vielä pitää vastaanottaa kukkia ja antaa haastatteluja lehtiin ja kenties jopa radioon. Kun mieli olisi tehdyt vain maksaa gallerialaskut pois ja jättää homma sikseen. Sori. Roskaa tuli.


Oma vatupassi, talon mittanauha.

Torstai-aamuna aloin kuitenkin tulla järkiini, muistin että onhan siellä sentään "ihan hyviä" vanhempia työtä, mm. Perhe, Mahtava, Pato, Ulkona, Lohikäärmelintu. Kun menin vernissaamaan (Z-Salamapartio vol. 1 -soundtrackin tahdittaessa...) noita valmiiksi saamiani 6:tta uutta taulua sekä yhtä viimevuotista vielä vernissaamatonta, "Saarta", tajusin kaiken olevan sittenkin ok. Että kaipa ne kehtaa seinille laittaa.

Kun yrittää saada kymmenen valmista, kuusi ei riitä. Vaikka riittäisikin. Outoa. Jotenkin näin käy joka kerta. En vain koskaan opi.

Avajaisissa oli mukavasti väkeä, kuulemma noin 80. Palautetta tuli paljon, positiivista sorttia.


Näyttelyssä on mukana varsin tuoreita teoksia.

Sää oli mainio, oltiin kuistilla joka oli suojattu (kuistin maalausta varten, ei kemujen takia...?) voimapaperilla, oven vieressä oheisen kuvan kyltti. Alussa jännitti ja meinasi iskeä lievä esilläolemiskammo, mutta loppujen lopuksi oli tosi mukavaa kaikin puolin. Jatkot Sohwilla hyvässä seurassa.


Eräs avajaisvieras.



Perhe ja Perhe.


Avajaisvieraita kuistilla seassa jo rennompi taiteilija.


Tuhannesti kiitoksia paikalle saapuneille ja Beckerin työryhmälle. Ei voi muuta sanoa. Hieno homma.

Se jännitys nosti päätään jo avajaispäivän klo 13 pressitilaisuudessa. Lausuntojen antaminen on melkoista puuhaa. Höpisee jotain väsyneenä, liian lähellä koko juttua että voisi sanoa mitään järkevää ja sitten lehteen painetaan joka sana tai ainakin ne joita ei toivo sinne päätyvän. Ehkä nyt meni paremmin kuin joskus. Luulen niin.

No niin. Mitähän nyt tekisi kun ei tarvitse tehdä mitään. Voisi vähän aikaa vain hökkäillä ympäriinsä, on niin hienot ilmatkin.