Merimatkailuraportti

Olimme Suomen Majakkaseuran organisoimalla matkalla Ahvenanmaalla. Sieltä käsin vierailimme Kobba klintarin luotsiasemalla, Sälskärissä ja Märketissä. Yllättävän hieno reissu, voisi noin alimittaisesti vähätellen todeta.
Kaikilta aspekteiltaan. Ensimmäinen kerta merellä paatiksi luokiteltavillla kulkuvälineillä, ensimmäiset majakkavierailut. Mukavaa matkaseuraa. Mahtavat säät.


Torven koti.

Maarianhaminan lähellä oleva Kobba klintar aloitti nähtävyyskierroksen lauantaina. Jokseenkin karulla luodolla on kolmikerroksinen talo jonka pääasiallisena sisältönä on halkaisijaltaan kolmemetrinen, seitsemän metriä pitkä sumutorvi ja sen koneisto. Vaikuttavaa. Viimeksi kun näin talon risteilylaivasta käsin, se oli huomattavasti ruosteisemmassa kunnossa ja näytti varsin mystiseltä, murjuhtavalta huvilalta. Nykyään kunnostettunakin paikka on hyvin erikoinen. Aikovat lähipäivinä (ensi tiistaina klo 12?) kuulemma kokeilla sumutorvea pitkästä aikaa. Ikävää ettemme ole kuulemassa. Itselleni lisämomenttia tunnelmaan jollain oudolla tavalla toi se, ettei ole koskaan kuullut sumutorven ääntä. Sen voi siten kuvitella kuinka perkeleelliseksi hyvänsä.


Juha Pykäläisen taide katselee merelle.

Edestakainen merimatka busterilla tähän idylliseen lomakohteeseen on varmasti jokaisen sohvaperunan ikioma lempiaktionfiilari. Isompi vene ei nimittäin pystynyt rantautumaan luodolle, niinpä kuljetus hoidettiin pienellä moottoriveneellä. Mennessä pelkäsin lennähtäväni huitsin kuuseen, tullessa kastuin läpimäräksi ja nauroin kuin vähämielinen.

Isomman paatin rantautumisyrityksen ja Busterkuljetuksen välissä sain puhelimitse kuulla lauantain Keskisuomalaisen erittäin positiivisen kritiikin Galleria Beckerin näyttelystä. Mukava yllätys.


Sälskär.

Sälskär oli ensimmäinen majakkavisiitti ja paikka on todella hieno. Kaunis. Ei mikään vino murju louhikossa. Siellä huomasin välillä hyvinkin herkässä olleen korkeanpaikankammoni kadonneen jonnekin. Ainakin toistaiseksi. Toisaalta korkeus on tietysti suhteellista. 40 metriä vielä menee, mutta entä vaikkapa 600?

Illalla mökistön grillikatoksessa makkaranpaistoa ja virvoikkeita. Väsymys vei kuitenkin hyvissä ajoin mökkiin (tai oikeammin taloon) unille.


Märket.

Sunnuntaina Märketiin puuveneellä. Ajattelin jo merisairauden iskevän viimeistään tällä reissulla jos koskaan, parin tunnin matka pienehköllä puupaatilla keskelle merta. Mutta se olikin mahtavaa. Outo efekti nähdä päämääränsä, pieni kolmen kivitalon rykelmä jo noin puolentoista tunnin (tai tunnin) matkan päästä ja seurata sitten sen varsin vähittäistä suurenemista. Ei pääse tapahtumaan Jyväskylässä kovin usein.




Jos oli matka kokemus, sitä olivat myös itse majakka (vino murju louhikossa...) ja luoto jolle se on rakennettu. Outoa ja kaunista. Kapteeni Nemon mökki meren rannalla. En tiedä mistä johtui, mutten muista toista paikkaa josta olisin saanut samankaltaisiakaan säväreitä. Hylkeiden lauleskelua ja kaikkea.


Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen nousemassa sen portaita: ovi on kiinni.
Ovi pysyy kiinni ei aukene minulle. (K. Röyhkä: Talo meren rannalla)

Mukaan oli erehdyksessä annettu väärä avain...


Käppäiltiin vielä pari päivää Maarianhaminassa. Pommernissa, Merenkulkumuseossa (Merirosvolippu!). Mukava kaupunki. Näyttelyn purkamisen takia piti jättää lyhyeksi.

Ti-yöllä tultiin kotiin paperinkeräysastian kautta. Se lauantain Keskisuomalainen piti tietenkin löytää. Ja löytyihän se.

Seuraavana päivänä Haihatusta, Toivakan kirkon pihaa (sekä potentiaalinen Hellinin (isän täti, oli muinoin apteekkari toivakassa) vanha apteekkirakennus), kirpputoreja, näyttelyn purkua ja taulujen pakkausta. Kauppa ei ollut käynyt mutta käyntikortit olivat kaikki menneet. Kävijöitäkin aika mukavasti, ottaen huomioon auringon ja rantalomasäät.

Ei ole vieläkään kerennyt palautua. On jotenkin epä olo. Hyvällä tavalla.

[Tänne näköjään lipsahti 2 samaa kuvaa kuin Päivin postauksessa, mutta olkoon nyt.]

Hyvää yötä.