tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Mennään pois, tämä on jo nähty.


"Odotus", 9. marraskuuta 2005

Artistin stuudiolla luomisprosessi on ollut hivenen nihkeä. Ei tulosta vieläkään, hitto soikoon. Tällä viikolla tosin valmistuu parhaassa tapauksessa kolme työtä, työnimet "Mennään pois, tämä on jo nähty", "Talo" ja "Saari", toivottavasti edes yksi. Aika tuntuu tavallistakin repaleisemmalta. Kaikenlainen reippaus on edelleen kateissa.

Edellämainittujen teosten jälkeen aion uppoutua tekemään "muotokuvasarjaa", x kappaletta 120 cm x 65 cm (sekä mahdollisesti 120 cm x 130 cm) kokoisia kuvatuksia hahmoista. Idea on noin kolmen vuoden takaa, mutta jotenkin olen vältellyt sen toteuttamista. Luonnostelin yhden suoraan kankaalle pari viikkoa sitten Sielun Veljien L'amourhan tahtiin, ja totesin homman luonnistuvan. Kaikenlaista tyyppiä on tuolla usvan takana jonossa. On pikkuhiljaa aika avata portaalit.

Olen palannut henkevän ja antoisan vapaa-ajan harrastuksen pariin. PS2:n Ratchet & Clank 3:n tahkoaminen on vireillä. Harvinaisen viihdyttävä aikavaras.

Muitakin asioita voisi tässä muistella, muttei nyt jaksa. Ehkä huomenna. Eli kuukauden päästä.


"Kasvihuone", 8. marraskuuta 2005

1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Okei. Taas ihan upeet piirrokset nämä kaksi blogilla. Sori vaan, en voi olla kehumatta.