keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

Kupongit

Sain jopa vietyä apurahalomakkeet liitteineen sinne minne pitikin eli taidetoimikuntaan. Liite, niinsanottu portfoliokansio on sen verran tuoreesti päivitetty malli, että askartelin teostiedot sisältävien A4:sten päälle liimattavat teoskymppikuvat vapaiksi ylimääräisistä reunoistaan tapettiveitsellä toimikunnan odotustilan esitepöydän ääressä. No, pääasia että.

Pari iltaa meni apurahakuponkeja ruuvaillessa. Adler Tippa S -koneella, milläs muulla.

Rocksound -lehden uusimman nro:n (#79) cd:llä on suurimmaksi osaksi pahuksen mahtavaa sohjossakävelymusiikkia. Esimerkiksi 65daysofstaticin "Await rescue", jonka voi kuunnella täältä , Minsk -yhtyeen "Bloodletting and forgetting", jota ei saa ladattua täältä mutta erään toisen kappaleen saa.
Iloinen yllätys. Orkesterien nimet sanoivat minulle järjestään ei mitään. Eipähän ollut ennakko-odotuksia. Paitsi tietysti "Ö-divisioonan demoluolapaukku" -odotus.

Taitaa mennä taas yötöiksi Jak3:en parissa, Päivin stunt-pelaajana.


"Lennä nyt", lokakuu 2005

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Eipä tätäkään ole aikaisemmin tapahtunut: siskoni vinkkasi tänne blogiin katsomaan kuvia joista on itse saanut lohtua ja kun tuon ensimmäisen näin, kyynel tuli ja toinenkin. Musiikki on joskus saman tehnyt, mutta ei kuva koskaan aiemmin enkä uskonut että on mahdollistakaan. Pakko on sanoa jotain. Ehkä kysymys on siitä että olen nauttinut hieman punaviiniä ja olen vähän herkällä. Mutta ehkä kuitenkin siitä että olen juuri olen purkanut sisarusteni kanssa vanhempien ongelmista ja sitä välinpitämättömyyttä meitä kohtaan kun rakkaus viinaan ja kulisseihin on suurempi kuin lapsiin, ja herkkyys jota kuvasi pursuaa liikutti möykkyä sisälläni. Itseasiassa kaikissa kuvissa on sellaista jotain mitä tällä hetkellä kaipaan ja niitä melkein sattuu katsoa vaikka lohduttavatkin. Ehkä olet itse samassa, kun välillä tuntuu että ne joilla sitä on saatavilla eivät osaa nähdä ja ymmärtää vanhempiensa arvoa ja on vaikea uskoa että vaikka rakkaista vanhemmistaan voisikin kertoa noin kauniisti joku vielä ylempi juttu on jota eivät täyden rakkauden lapset voi tavoittaa. Voin olla väärässäkin mutta tuntuu että kaltaisensa tunnistaa. Pakko näiden takana on ainakin vahva tunne olla. Ei kukaan voi vain piirtää noin. Mikä on se voima mistä nuo kuvat kumpuavat. Nyt vasta ymmärsin että kyse ei olekaan ihmishahmoista vaan linnuista tai joistakin muista, mutta minulle ne ovat ihmisiä tai ainakin edustavat ihmisyyttä. Hahmojen välinen kiintymys rakkaus ja hellyys. Miten voi olla noin voimakkaasti muutamassa lyijykynän viivassa. Miten voi kertoa sen kaipuuni kohteen noin selkeästi yhdessä kuvassa. Ja useammassakin. Yksinäiset kuvatkin ovat kuin jotain tunnetilaa suoraan sisältäni.
Kiitos Timo. Peili.