"Syksy", 12. syyskuuta 2005
Taas sama juttu. Epävarmuus iski kun ei ole noin 3 kuukauteen tullut valmista työtä. Tulee olo, ettei mitään valmistukaan ikinä koskaan. Tuttu juttu, mutta aina yhtä todellinen tunne. Sitäpaitsi sain Yup:n DVD:n dokumenttiosiota katsellessani hälyttävän oivalluksen siitä että tässähän pitäisi oikeasti painaa töitä niska limassa jo.Välillä meinaa lipsahtaa puuhastelun puolelle. Aika leppoisaa tahtia on tullut pidettyä viime viikot. Ei pääse työvireeseen. Tulee kynnyksiä. Laiskottaa. Ei jaksa. Tätä vastaanhan olisi taisteltava.
(Näitä tilityksiä voisi tietysti kirjoittamisen sijaan katella tuolta menneistä postauksista ja kopsata sieltä tai pistää linkki niihin.)
Keskiviikkona eksyin Pertin syntymäpäiväkekkereiltä Vakiopaineeseen, jossa havaitsin ilmoitustaululta Röyhkän soittavan samana iltana Lutakossa. Läksin sinne jokseenkin saman tien.
Uudistusta on tosiaan tapahtunut. En meinannut löytää koko tanssisaliin sisälle. Lopulta havaitsin aidassa aukon ja rakennuksen nurkassa ovet. Sisällä eksyily ja hakeminen jatkui kautta linjan. Outo tunne kun periaatteessa tuiki tuttu paikka pistetään aivan sekaisin. Baaritiski ei ollut sentään siirtynyt montaa metriä.
Kaukon keikka oli hyvä, joskin soundeiltaan aavistuksen tuhnu. Erityisesti mieltä lämmittivät positiiviset välispiikit. Joku huusi "hyvä meiniki!" tai jotain, johon artisti vastasi että "musta tuntuu, että kaikki menee päin helvettiä. Hitaasti..." Kaunista.
Harvemmin tulee lähdettyä ihan soolona liikenteeseen. Terapeuttista? Torstai olikin lomaa.
Tämän opin tiistaina flunssassa: Komisario Palmun erehdys -elokuvassa Palmun ja Virran työhuoneen seinällä oleva repäisykalenteri näyttää Bruno Rygseckin kuolinpäivänä jotta Syyskuu, 23, Lauvantai. Seuraavana päivänä ennen Johtaja Gunnar Rygseckin luokse lähtöä kalenteri näyttää että Syyskuu, 24, Tiistai. Ja nyt minä kerroin sen teille ettekä voi enää koskaan itse keksiä sitä. Olen paha ihminen.
Silti kehutaan. Täällä.
2 kommenttia:
Älä sinä huoli, veitikka nuori. Tunne on tuttu. Ei aina väkisin kannata puurtaa. Luova joutenolo on tärkeää mielen ja kehon ylläpitämiseksi.
Tyhjäkäynnillä se meikäläisenkin nuppi on käynyt viime kuukaudet.
Töiden valmistumattomuus johtuu tällä kertaa (ja yleensä minulla melkein aina)siitä, etteivät ne ota valmistuakseen, puurtamisesta huolimatta. Voi johtua siitä että maalaan noin kymmentä teosta yhtä aikaa. Mitä pidempään puurtaminen jatkuu, sitä vähemmän uskaltaa ryhtyä jouten olemaan, kun määräpäivät alkavat painaa päälle.
Olen kyllä huomannut että lomat on muistettava pitää ja mielellään ainakin yksi vapaapäivä viikossa. Muuten homma rupeaa yskimään pahemman kerran.
Lähetä kommentti