perjantaina, heinäkuuta 21, 2006

Merimatkailuraportti

Olimme Suomen Majakkaseuran organisoimalla matkalla Ahvenanmaalla. Sieltä käsin vierailimme Kobba klintarin luotsiasemalla, Sälskärissä ja Märketissä. Yllättävän hieno reissu, voisi noin alimittaisesti vähätellen todeta.
Kaikilta aspekteiltaan. Ensimmäinen kerta merellä paatiksi luokiteltavillla kulkuvälineillä, ensimmäiset majakkavierailut. Mukavaa matkaseuraa. Mahtavat säät.


Torven koti.

Maarianhaminan lähellä oleva Kobba klintar aloitti nähtävyyskierroksen lauantaina. Jokseenkin karulla luodolla on kolmikerroksinen talo jonka pääasiallisena sisältönä on halkaisijaltaan kolmemetrinen, seitsemän metriä pitkä sumutorvi ja sen koneisto. Vaikuttavaa. Viimeksi kun näin talon risteilylaivasta käsin, se oli huomattavasti ruosteisemmassa kunnossa ja näytti varsin mystiseltä, murjuhtavalta huvilalta. Nykyään kunnostettunakin paikka on hyvin erikoinen. Aikovat lähipäivinä (ensi tiistaina klo 12?) kuulemma kokeilla sumutorvea pitkästä aikaa. Ikävää ettemme ole kuulemassa. Itselleni lisämomenttia tunnelmaan jollain oudolla tavalla toi se, ettei ole koskaan kuullut sumutorven ääntä. Sen voi siten kuvitella kuinka perkeleelliseksi hyvänsä.


Juha Pykäläisen taide katselee merelle.

Edestakainen merimatka busterilla tähän idylliseen lomakohteeseen on varmasti jokaisen sohvaperunan ikioma lempiaktionfiilari. Isompi vene ei nimittäin pystynyt rantautumaan luodolle, niinpä kuljetus hoidettiin pienellä moottoriveneellä. Mennessä pelkäsin lennähtäväni huitsin kuuseen, tullessa kastuin läpimäräksi ja nauroin kuin vähämielinen.

Isomman paatin rantautumisyrityksen ja Busterkuljetuksen välissä sain puhelimitse kuulla lauantain Keskisuomalaisen erittäin positiivisen kritiikin Galleria Beckerin näyttelystä. Mukava yllätys.


Sälskär.

Sälskär oli ensimmäinen majakkavisiitti ja paikka on todella hieno. Kaunis. Ei mikään vino murju louhikossa. Siellä huomasin välillä hyvinkin herkässä olleen korkeanpaikankammoni kadonneen jonnekin. Ainakin toistaiseksi. Toisaalta korkeus on tietysti suhteellista. 40 metriä vielä menee, mutta entä vaikkapa 600?

Illalla mökistön grillikatoksessa makkaranpaistoa ja virvoikkeita. Väsymys vei kuitenkin hyvissä ajoin mökkiin (tai oikeammin taloon) unille.


Märket.

Sunnuntaina Märketiin puuveneellä. Ajattelin jo merisairauden iskevän viimeistään tällä reissulla jos koskaan, parin tunnin matka pienehköllä puupaatilla keskelle merta. Mutta se olikin mahtavaa. Outo efekti nähdä päämääränsä, pieni kolmen kivitalon rykelmä jo noin puolentoista tunnin (tai tunnin) matkan päästä ja seurata sitten sen varsin vähittäistä suurenemista. Ei pääse tapahtumaan Jyväskylässä kovin usein.




Jos oli matka kokemus, sitä olivat myös itse majakka (vino murju louhikossa...) ja luoto jolle se on rakennettu. Outoa ja kaunista. Kapteeni Nemon mökki meren rannalla. En tiedä mistä johtui, mutten muista toista paikkaa josta olisin saanut samankaltaisiakaan säväreitä. Hylkeiden lauleskelua ja kaikkea.


Talo meren rannalla, arvoitus monille.
Olen nousemassa sen portaita: ovi on kiinni.
Ovi pysyy kiinni ei aukene minulle. (K. Röyhkä: Talo meren rannalla)

Mukaan oli erehdyksessä annettu väärä avain...


Käppäiltiin vielä pari päivää Maarianhaminassa. Pommernissa, Merenkulkumuseossa (Merirosvolippu!). Mukava kaupunki. Näyttelyn purkamisen takia piti jättää lyhyeksi.

Ti-yöllä tultiin kotiin paperinkeräysastian kautta. Se lauantain Keskisuomalainen piti tietenkin löytää. Ja löytyihän se.

Seuraavana päivänä Haihatusta, Toivakan kirkon pihaa (sekä potentiaalinen Hellinin (isän täti, oli muinoin apteekkari toivakassa) vanha apteekkirakennus), kirpputoreja, näyttelyn purkua ja taulujen pakkausta. Kauppa ei ollut käynyt mutta käyntikortit olivat kaikki menneet. Kävijöitäkin aika mukavasti, ottaen huomioon auringon ja rantalomasäät.

Ei ole vieläkään kerennyt palautua. On jotenkin epä olo. Hyvällä tavalla.

[Tänne näköjään lipsahti 2 samaa kuvaa kuin Päivin postauksessa, mutta olkoon nyt.]

Hyvää yötä.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

Lehtikatsaus 2.

Tänään on Suur-Jyväskylän lehdessä juttua. Loplop (Max Ernstin lintuhahmo) mainitaan, kuin myös kiinnostukseni sarjakuvan tekemiseen. Tosiasiassa kyseessä oli enemmänkin työn lomassa saatu pikainen välähdys sellaisesta mahdollisuudesta, jonka tyrmäsi se, ettei minusta varmaankaan ole niin monella kuvalla tarinoita kertomaan ellei aikaa anneta vaikkapa sataa vuotta. Ei se että osaa maalata taulun tarkoita että osaisi tehdä kelvollisen sarjakuvan. No. Ehkä joskus. Tai ehkä sitten ei. Jutussa mainitsemassani Manaran Matka Tulumiin -albumissa on aika mielettömiä kuvia. Todella hienoja. En ole albumia oikeastaan edes lukenut. Katselin vain kuvat.

Paras lukemani sarjakuva-albumi on Joakim Pirisen Sokeri-Sakari. Koskettava ja herkkä tarina harhateille joutuneen nuoren miehen seikkailusta. Muovailuvahavarkaan selviytymistarina.
Aku Ankan taskukirjojen alkupään numerot ovat myös täysiä klassikoita lähes kaikki. Nakkikaasu paljastaa.

Kävin jopa työhuoneella hakemassa Runelta teoskuvia sekä syömässä litran mansikoita. Viime kesänä jäi tuo harrastus pahasti väliin. Tänä kesänä korjaan vahingon. Lisää mansikoita heti.

Lähden pyörällä Kirriin tai jonnekin. Hei taas.

tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Vieraskirja

Kotisivuilla on avattu vieraskirja. Sinne saa kirjoitella myös.

Uusia teoskuvia lisäillään lähiaikoina.

Lehtikatsaus

Keskisuomalaisessa juttu tänään.

Hyvä juttu onkin, jos minulta kysytään. Godflesh mainitaan (ja Pärt, taas...). En muistanut muita orkestereita Tomin kysyessä musiikista. Enkä maininnut Z-Salamapartio vol ykköstä. Sääli, sääli...

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Loma!

Näyttely tuli kuin tulikin valmiiksi. Tai mitä vielä. Neljä mielestäni muka selvästi hienointa, parasta ja suurinta sekä positiivisesti huomiotaherättävintä teosta (Mahtava II, Mahtava III, Lintuemo, Pysähtynyt) jäi kesken työhuoneelle odottamaan parempia aikoja. Siispä olin täydellisesti epäonnistunut tavoitteessani ja kaikki meni päin helvettiä, eikä koko näyttelyä kehtaisi edes esille ripustaa. Epäonnistumisen julkinen esitys. Ja sitä pitäisi vielä juhlia. Ke-to -yön pyörin unettomana miettien sitä nöyryytystä mihin tämän sillisalaatti-fiaskon kanssa joutuu ja vielä pitää vastaanottaa kukkia ja antaa haastatteluja lehtiin ja kenties jopa radioon. Kun mieli olisi tehdyt vain maksaa gallerialaskut pois ja jättää homma sikseen. Sori. Roskaa tuli.


Oma vatupassi, talon mittanauha.

Torstai-aamuna aloin kuitenkin tulla järkiini, muistin että onhan siellä sentään "ihan hyviä" vanhempia työtä, mm. Perhe, Mahtava, Pato, Ulkona, Lohikäärmelintu. Kun menin vernissaamaan (Z-Salamapartio vol. 1 -soundtrackin tahdittaessa...) noita valmiiksi saamiani 6:tta uutta taulua sekä yhtä viimevuotista vielä vernissaamatonta, "Saarta", tajusin kaiken olevan sittenkin ok. Että kaipa ne kehtaa seinille laittaa.

Kun yrittää saada kymmenen valmista, kuusi ei riitä. Vaikka riittäisikin. Outoa. Jotenkin näin käy joka kerta. En vain koskaan opi.

Avajaisissa oli mukavasti väkeä, kuulemma noin 80. Palautetta tuli paljon, positiivista sorttia.


Näyttelyssä on mukana varsin tuoreita teoksia.

Sää oli mainio, oltiin kuistilla joka oli suojattu (kuistin maalausta varten, ei kemujen takia...?) voimapaperilla, oven vieressä oheisen kuvan kyltti. Alussa jännitti ja meinasi iskeä lievä esilläolemiskammo, mutta loppujen lopuksi oli tosi mukavaa kaikin puolin. Jatkot Sohwilla hyvässä seurassa.


Eräs avajaisvieras.



Perhe ja Perhe.


Avajaisvieraita kuistilla seassa jo rennompi taiteilija.


Tuhannesti kiitoksia paikalle saapuneille ja Beckerin työryhmälle. Ei voi muuta sanoa. Hieno homma.

Se jännitys nosti päätään jo avajaispäivän klo 13 pressitilaisuudessa. Lausuntojen antaminen on melkoista puuhaa. Höpisee jotain väsyneenä, liian lähellä koko juttua että voisi sanoa mitään järkevää ja sitten lehteen painetaan joka sana tai ainakin ne joita ei toivo sinne päätyvän. Ehkä nyt meni paremmin kuin joskus. Luulen niin.

No niin. Mitähän nyt tekisi kun ei tarvitse tehdä mitään. Voisi vähän aikaa vain hökkäillä ympäriinsä, on niin hienot ilmatkin.