sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Alustojen ankeudesta


"Satama", 26. joulukuuta 2005


Talvisynkkyys ja apatia. Pitää taistella. Rutistan ensi viikolla jonkun taulun valmiiksi vaikka väkisin. Esimerkiksi työnimen "Mennään pois, tämä on jo nähty". Jospa se piristää.

Jonkinlaisen myyntiin tulevan lyijykynäpiirrosten sarjan aion myös pistää alulle. Kunpa jostakin puodista löytyisi vaikkapa Clairefontainen 200 -grammaista A3 -paprua sävyä "Cream". Vitivalkoinen on niin ankea alusta.

Kävimme tänään Päivin vanhemmilla latautumassa. Leppoisaa oloa ja kortinpeluuta (risti7) + digiboksin asentelua. Luin Led Zeppelin -historian, "Jumalten Vasaran", loppuun. Aika hyvä, jotenkin kuitenkin vähemmän uskottava kuin vaikkapa Mötley Crüe-saaga The Dirt - Törkytehdas. Suositeltava alan teos on etenkin Marilyn Mansonin omaelämänkerta "Long hard road out of hell", jossa hölmöilyn, angstin & hulluuden määrä on hyvin tasapainossa sekä runsasta. Suomennoksensa tasosta en tosin tiedä kun luin alkukielisen joskus ammoin.

Rokkiurpojen sekoilutarinoiden lukeminen on jotenkin rentouttavaa.

Viikon äänilevy: Interpol - Antics.


(Edelliset rivit kirjoitin yöllä Wordpadiin, mutta verkko ei toiminut, joten bloggaan ne nyt.)

Herätyskello soi 11:30, parahiksi Eläinlapsi -ohjelmaan. Siihen heräsin, ja pidempäänkin olisin nukkunut. Unelmani aamuvirkkuudesta pakenee kauas pois.

Ulkona on kaunista. Pitänee käväistä Tehtaalla.

Ei kommentteja: