tiistaina, tammikuuta 31, 2006

NWOFHM


"Te siellä", 26. lokakuuta 2005

No. Työhuone on kunnossa. Työmiehet tulleevat vielä viimeistelemään lattian ja katon pientä hujutusta, mutta lämpötila tuskin enää laskee alle 17 C°:n. Luonnonvalolamppuja sekä verhojakin pukkaa lähiaikoina. Luxusta. Miten käy taiteen?

Piirtäminen jäi välillä vähemmälle, haluttomuutta aiheuttivat lähinnä jo täyteenpiirretyn muistikirjan parikymmentä keskeneräistä muutaman viivan alkuhahmotelmatorsoa, jotka tietenkin on tehtävä loppuun. Kokonaisuuden vuoksi. Helpompi olisi ollut repiä nuo sivut pois. Tosin perimmäinen syy niiden jatkamiseen lienee niiden sisältämässä kipinänpoikasessa ja kokonaan uudelleenaloittamisen vaikeudessa. Lähinnä näennäisessä, luulen. Nyt niitä piirrustuksia näyttäisi taas syntyvän. Sain laitettua kotona laiskantuolin viereen halogeenilampun ja apupöydän kynille yms joten lomaa ei tarvitse pitää edes TV:n ääressä.

Työpäiväkirjan pitäminen/muistiinpanojen tekeminenkin meinaa alituiseen unohtua vaikka harva se päivä ilmenee syitä miksi muistiinpanot pitäisi ottaa (taas, oli joskus mutta jäi) tavaksi. Kaikki asiat eivät pysy muistissa. Jos mitkään.

Kirjastosta tarttui tänään matkaan 2 kiehtovaa äänilevyä. Sergion "Swords" & Circlen "Tulikoira". Sergiota en ollut ennen kuullut, otin summassa. Hiukan Sonic Youthia ja jotain tukevampaa, kenties Komaa (nyk. Khoma) muistuttavaa. Noise.fistä huomasin bändin hajonneen viime syksynä. Hemmetti. Eipä tarvitse mennä keikkaa katsomaan. Circle taas on Circle. NWOFHM... Jumitusta ja 25 -minuuttisia kappaleita ei ole työhuoneella koskaan liikaa. Hyvä levy.



"Vanhat päivät", 26. joulukuuta 2005


Ei kommentteja: