perjantaina, lokakuuta 07, 2005

0,07,-


"Lahja", 13. syyskuuta 2005.

Eilen kävin Prismasta gulassitarpeet. Valkosipulin hinta juuttui paprikapussiin, siinä lukikin päärynöitä, hinta 0,07,-. Juoksin äkkiä heviosastolle hakemaan valkosipulille uutta hintaa. Tuo ensimmäinen vaaka väitti kyseessä olevan päärynän. Toinen vaaka tiesi paremmin, ja arvioikin tälle kalliimman hinnan, 0,28,-. Juoksua takaisin. Kassa oli juuri työstämässä viimeistä ostosartikkeliani, sitruunaa. Vieräytin kynsilaukan kassalle ja huohotin jotain sen suuntaista kun "tässä oli väärä hintalappu ja se irtosi paprikapussiin huomasitko muuten että siinä oli kaksi hintalappua?" No ei hän ollut sitä huomannut. Paprikat, hinnaltaan 1,59,- oli lyöty koneeseen hintanaan 0,07,-. Hävisin 1,52,-. Rehellisyyttäni. Hitto, minähän olen rehellinen. Tai tyhmä.

Ruoka joka tapauksessa onnistui hienosti, vaikka otti aikaa, kun en ole pitkään aikaa gulassikeittoa tehnyt. Ruoka-aika taisi olla noin klo 21.00.

Sitäpaitsi suun takaosassa on joku tulehdus.

Riemua, iloa ja kaikkea sellaista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Timo.
Eksyin blogillesi Anita Konkan taiteilijalinkkien kautta. Kun näin teoksen "Lahja" mykistyin heti. Se on jotenkin niin vaikuttava, aivan omaa luokaansa. Nyt päiväni tuntuu huomattavasti aiempaa paremmalta. Kiitos siitä!