tiistaina, elokuuta 23, 2005

Paluu

töihin on tapahtunut. Piti ensitöinä siivota kun reissulle tehtyjen taulupakettien sivutuotteena huoneeseen jäi käsittämätön kaaos. Lattianpesu tosin vielä odottaa. Aloitin Muuntajamajakan maalailulla, lähinnä kankaan tekstuurin tukkimista ja muuta rakentelua peittävillä väreillä. Kokeilin vain yhtä TML:n putiikista ostamistani hienoista pensseleistä. Tuulilasiraappoja ja karhunkieltä käyttelin enemmän. Partasuteja voisi käydä ostamassa pari vaikka tuosta lähikaupasta, kun entinen on kulunut nysäksi sekä kuivunut koppuraksi ties mihin liimaan. Ovat aika hyviä efektipensseleitä.

MM:n lisäksi uskalsin kajota Saareen, josta puuttuu pari lintua taivaalta eikä paljon muuta. Tälle tuli leikisti kiire, kun Kuolosaarinetin masteri bongasi saatetekstistäni, että olen tekemässä luultavasti syksyn aikana valmistuvaa, saitin teemaa hipaisevaa maalausta. Niinpä laittoi osiooni tekstin "new painting coming this fall!" Tai jotain tuommoista. Hyvä hyvä.


"Piilo", 20. elokuuta 2005.

Tänään tutkin luonnoksiani ja jotenkin tuntui, ettei mikään kelpaa mihinkään. Pitäisi tehdä täysin uusia kuvia. Ohimenevä tunne toivottavasti. Tuommoista tapahtuu aina joskus. Hämäävää noissa luonnosteluissa on se , etteivät parhaat piirustukset läheskään aina ole parhaita kuvia, pikemminkin päinvastoin. Aina sitä vaan ei itsekään meinaa nähdä. Voimakas kuvaidea välittyy parin viivan nyrkilläpiirretyistäkin, kun taas huolellisella viimeistelyllä saattaa tiedostamattaan paikata olematonta kuvaideaa.

No. Hei taas.

Ei kommentteja: